perjantai 29. huhtikuuta 2016

Suomen liikenne edelläkävijäksi

Pariisin ilmastokokouksen seurauksena Europan Unionissa on käynnissä tavoitteiden asettaminen, mikä voi hävittää pohjan suomen biotalous strategialta. Suomen virallinen linja on, että puun käyttö energiantuotannossa on päästötöntä, tämä ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Tiedeyhteisö on kritisoinut pohjaisen energian käyttöä, esimerkiksi hakevoimaloissa tai biodieselinä ei ole päästötöntä. Oleellista huomioida, että kun puuta poltetaan, samanaikaisesti vähennetään metsässä olevan hiilen määrää ja metsien hiilinielua. Biodieselit ovat jopa normaalia dieseliä pahempia saastuttajia. Ilmastomuutoksen johdosta öljystä pyritään pääsemään eroon liikennepolttoaineena. Suomen tulisikin ottaa johtajuus ja edistää voimakkaasti autoilun sähköistymistä.
Saksassa sähköauton hankkija saa 4000€ ja hybridin hankkija 3000€ tukea. Suomen autoverojärjestelmä tukee jo vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintaa. Nykyisin autovero sähköautolle on nyt 4,4% ja laskee 2,7% vuonna 2019, lisäksi sähköauton omistaja hyötyy ajoneuvoverotaulukon alimmasta verosta. Saksassa tilanne on samanlainen, eniten päästävät autot maksavat enemmän kuin vähäpäästöiset. Sähkö autotkaan eivät toki ole päästöttömiä, niiden päästöt riippuvat sähköntuotanto tavasta, pahimmillaan päästöt voivat olla jopa polttomoottorisia pahempia. Suomessa tilanne on kuitenkin lohdullinen, tuotamme jo nyt suuriman osan sähköstä puhtaasti.
Suomi on jo nyt valmistunut hyvin sähköautoiluun, meillä on jo kattava sähkönlatauspisteverkosto. Alkuvaiheessa on hyvä tukea hybridejä, jotka mahdollistaa edelleen pitkien matkojen kulkemisen. Suomalaisten keskimääräinen työmatka on kuitenkin vain 14km, joten suurin osa matkoista voidaan toteuttaa jo nyt sähköautoilla. Nissan Leafillä pääsee yli 100km matkan yhdellä lautauksella, se riittää suurimpaan osaan työmatkoista.  Volvo onkin asettanut tavoitteekseen myydä miljoona sähköautoa sekä hybridiä vuoteen 2025 mennessä.
Suomen tulisi aloittaa nopeutettu siirtyminen sähköautoiluun. Biopolttoaineita ei tulla laskemaan tulevaisuudessa päästöttömiksi sekä niiden kustannus kilpailuetu tulee häviämään, kun sähköautojen tekniikka ottaa polttomoottoristen autojen tekniikan kiinni. Nopea siirtymine voidaan aloittaa tukemalla plug-in hybridien ja sähköautojen hankintaa laskemalla autoveron pohja nollaan, samalla progressiota voidaan vahvistaa paikkaamaan veropohjaa sekä vahvistamaan kilpailuetua. Nopeimmillaan sähköauton akusto voidaan ladata  15-30 minuutissa 80% varaustasoon , kun akuston riittävyys onnistutaan venyttämään 300km on enää vaikea perustella polttomoottoristen autojen käyttöä.
Sähköautot ovat vielä kalliimpia hankkia kuin polttomoottoriset autot, mutta tilanne on muuttumassa. Sähköautojen elinkaarikustannukset ovat jo vertailu kelpoisia polttomoottorisiin autoihin verrattuna, hybridien jo ollessa halvin vaihtoehto. Kalifornian myydyin auto onkin ollut pitkään Toyota Hybrid. Muutos alkaa usein asenteiden muutoksesta.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Taksiliikenteen vapauttaminen ei ole hullumpi idea

Euroopassa on nostanut päätään vastarinta Uber-palvelua vastaan. Taksikuljettajat ovat alkaneet pelkäämään oman toimeentulonsa puolesta, joka näkynyt myös mellakointeina. Suomessa tilanne on näkynyt vielä vain kärkkäinä puheenvuoroina. Suomessa saatu tuore oikeuden päätös koskien Uberia, jossa Uber-kuljettaja todettiin syylliseksi luvattoman taksiliikenteen harjoittajaksi. Toisin kuin yleisesti luullaan Uber ei ole laillinen Virossa, kuitenkin parlamentti on ottanut asiaan positiivisen kannan ja osoittanut haluaan edistää palvelun käyttöä.
Bernerin ehdotus kilpailun vapauttamisestä on nostanut Perussuomalaisissa niskakarvoja pystyyn, heti tuoreeltaan Timo Soini kerkesi ilmoittamaan plokissaan vastustavan ajatusta. Bernerin ehdotus kuitenkin sisältää askeleen kohti jakamistaloutta, joka on tavoiteltava asia. Pienimuotoinen henkilökuljetustoiminta antaisi hyvän lisätulolähteen monelle, kuitenkin se voi kaatua teknisiin yksityiskohtiin mm. vastuukysymyksiin ja verotukseen. Vapaa kilpailu johtaisi halvempaa hintaan hiljaisempana hetkenä, mutta kalliimpaan ruuhka-aikoina ja pyhinä. Matkanhinta etukäteen voi joutua sopimaan etukäteen, joka voi olla ongelma suomalaiselle.
Taksiliikennettä tulisi kuitenkin kehittää, mm, lähtömaksuissa tulisi olla joustoa ja varsinkin taksilupa kiintiöistä tulisi luopua. Harvaan asutuilla seuduilla taksipalveluiden joudutaan turvaamaan lisätoimilla, varsinkin kun julkisenliikenteen saavutettavuus ei ole samaa luokkaa kuin suurissa kaupungeissa. Siirtyminen kohti jakamistaloutta tulisi kuitenkin aloittaa, Uber on tuonut kuljetupalveluiden käyttäjiksi henkilöitä jotka eivät niitä juuri muuten käyttäisi. Säännöstelystä ei kannata kokonaan luopua, mutta sitä tulisi vapauttaa järkevästi vaiheittain.
Taksiliikenne automatisoituu viimeistään ensi vuosikymmenen lopulla, samalla häviää suuri osa kuljettajien työpaikoista. Kuitenkin kehitys mahdollistaa uusien palveluiden ja työpaikojen syntymisen. Kuinka hyvin olemme valmiita muutokseen, se ratkaistaan lähivuosien aikana. Voimme joko siirtyä vaiheittain eteenpäin kuten Viro on tekemässä tai odottaa suurta rysähdystä.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Verottaja ei tule hyötymään case Panamasta

Verokierto ei ole uusi asia, sitä on tapahtunut aina ensimmäisestä veronkannosta asti. Nykyinen verojenkierto perustuu varojen siirtoon vähemmän verotettuihin maihin. Veroparatiisien tunnusmerkkejä ovat korkeat salaisuuslait tai –käytännöt, löyhä säätely ja alhainen verotus. Euroopan komissio on arvioinut, että harmaa talous ja verosuunnittelu aiheuttavat noin tuhannen miljardin euron veromenetykset vuodessa. Verosuunnittelu ei ole kuitenkaan laitonta, se on laitonta vasta kun siitä ei ilmoiteta viranomaisille.
Veroparatiisit syövät hyvinvointivaltion taloudellista ja moraalista pohjaa. Valtio kyllä kerää veronsa jostain, tai sitten leikkaa palveluista, ottaa lisää velkaa tai nostaa veroja sieltä mistä niitä vielä voi saada. Veronkiertäjä ei osallistu yhteiskunnan ylläpitämiseen niillä pelisäännöillä, mitä on sovittu. Toiset ovat vapaamatkustajia ja toiset tunnollisesti maksavat maksunsa. Yrityksille toiminta voi olla imagohaitta, kysykää vaikka Nordealta.
Veronkiertoa voidaan kuitenkin suitsia parantamalla tietojenvaihtoa, yhteistyötä ja avoimuutta. Asettumalle Euroopan ulkokehälle emme kuitenkaan voi hakea ratkaisuja ongelmaan joka on globaali. Suomi on yksi harvoista unionin jäsenmaista joka ei ole lähtenyt finanssiveron valmisteluun mukaan.  Veronkiertoa ei saada kuriin pelkästään kotimaisin keinoin, siihen tarvitsemme rajat ylittävää yhteistyötä.  Kuitenkin aina löytyy uusia keinoja ja uusia maailmankolkkia, joissa verotusta voi keventää. Mutta se menee paljon hankalammaksi. Raha löytää kyllä tiensä tuottoisimpaan paikkaan.
Maailmassa verotulot tulevat lisääntymään, tämä ei kuitenkaan tarkoita että suomessa tullaan keräämään veroja yhtään enempää. Verojen määrä riippuu kuinka yritykset sijoittuvat suomeen. Emme tule hyödy suoraan kasvavista verotuloista, yhteiskuntamme on ollut jo tehokas verojenkerääjä. Suurin hyöty syntyy kun yhteiskunnat pystyvät tulemaan paremmin toimeen ja kehittämään itseään. Silloin meidän yrityksillä on mahdollisuus päästä osingoille.  Veroparatiisitalouden suurin häviäjä ei ole verottaja, vaan se on keskinäinen luottamus.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Länsimaiden Islamfobia auttaa Islamilaista valtiota

Sota terrorismia vastaan piti hillitä väkivaltaa, mutta koko maailma on nyt taistelukenttä.
 Lupaus sodassa terrorismia vastaan oli että terrorismia vastaan on parempi taistella ennemmin siellä kuin täällä. Tämä lupaus lisäsi väkivaltaa huomattavasti Irakissa, Afganistanissa, Pakistanissa, Palestiinassa, Jemenissä ja Somaliassa - kaikki tämä meni lännen rauhan nimiin.
Tämä kaava oli selvästi epäonnistunut. Tiistain tapahtuneet terroristi-iskut Brysselissä olivat vastaavia mitä on tapahtunut kuuden kuukauden sisällä mm. Norsunluurannikolla, Nigeriassa, Istanbulissa, Beirutissa, Pariisissa ja Malissa. Sen sijaan että väkivaltaisuuksia olisi saatu rajattua, on sota terrorismia vastaan kääntänyt koko maailman taistelukentäkseen. Tämän ei pitäisi yllättää, sillä ulkomailla aiheutetut väkivaltaisuudet näkyvät aina myös kotimaassa muodossa tai toisessa. Viime vuonna USA:n armeija pudotti 22 110 pommia Irakissa ja Syyriassa. Pentagonin mukaan pommit todennäköisesti tappoivat siviilejä, mutta myös vähintään 25 000 Islamisen valtion taistelijaa. Todellisuudessa kuolleiden siviilien määrä on todennäköisesti myös tuhansia.
Me tiedämme että todellisuudessa sota terrorismia vastaan tappaa enemmän siviilejä kuin terroristeja, mutta hyväksymme tämän koska "heidän" siviilinsä tapetaan paikoissa joiden kuvittelemme olevan liian kaukana jotta sillä olisi väliä. Heillä ei ole sosiaalista mediaa hashtageineen kattamaan näitä kuolemia, eikä uutiskanavaa kertomassa heidän tarinaansa. Koska me emme juuri arvioi pommituksiemme vaikutuksia, näyttää terrorismi syntyvän täysin tyhjästä. Kun niin käy, ainoa selityksemme on sen syntyvän Islamilaisesta kulttuurista. Kun mielipidetiedustelu kertoo suurimman osan muslimeista pitävän Länsimaaliasia itsekkäinä, moraalittomina sekä väkivaltaisina, emme ymmärrä miksi. Oletamme tulosten heijastavan heidän kulttuuriaan, eikä meidän politiikkaamme.
Donald Trump ja Ted Cruz ovat hyödyntäneet Islamfobian aiheuttamia reaktioita, mutta myös liberaalit olettavat uskonnollisen radikalismin synnyttävän terrorismia. Yhdysvaltain Presidentti Barack Obama on puhunut ”väkivaltaisesta, radikaalista, fanaattisesta ja moraalittomasta Islamista, jota edustaa pieni osa Muslimiyhteisöstä, joka on meidän vihollisemme ja joka tulee kukistaa”. Suomessa johtavissa asemissa olevat puhuvat Islamista kuin se määrittelisi kaikki 1,5 miljardia muslimia. Halla-aho rinnasti Islamin Natsismiin Charlie Hebdon terroristi-iskujen jälkeen, kuitenkaan hän ei hyväksy äärioikeiston leimaamista Anders Breivikin iskujen vuoksi. Suomessa unohdamme, ettei kristitty maailma ole rauhallinen, suurin osa maailman murhapääkaupungeista on Amerikassa.
Pohjautuen tähän olettamukseen kansallisen turvallisuuden ajatushautomot, tiedustelupalvelut ja akateemiset tutkimuslaitokset ovat käyttäneet miljoonia dollareita 9/11 terroristi-iskujen jälkeen radikalisoitumisen tutkimukseen. Laitokset ovat yrittäneet löytämään korrelaation uskonnolliselle ääriajattelulle, joka määrittelisi osallistumisen terrorismiin. Kuitenkaan korrelaatiosta ei ole löytynyt. Todistusaineistoa on Eurooppalaisista ISIS:in vapaaehtoista jotka ovat saapuneet Syyriaan Islamin käsikirja mukanaan tai Pariisin vuoden 2015 marraskuun terroristi-iskujen johtajan Abdelhamid Abaaoudista, joka on raportoitu juoneen viskiä ja polttaneen kannabista. Tämä kuitenkaan ei ole lopettanut kansallisia tiedustelupalveluita käyttämässä radikalisoitumisen-malleja, jotka olettavat uskonnollisen käyttäytymisen osoittavan taipumuksen terrorismiin.
Radikalismin synty on helppo ymmärtää, jos kuvittelemme omaa reaktiotamme, jos vieras hallinto pudottaa niskaamme 22 tuhatta pommia. Suuri määrä vapaaehtoisia taistelijoita ilmoittautuisi vastustamaan tunkeilijoita. Nationalismi ja uskonnollinen ideologia kilpailisivat johtavasta asemasta ja antaisivat oikeutuksen päämääriin. Islamilainen valtio ei rekrytoi uskonnollisilla argumenteilla, vaan käyttämällä militarismista identiteettiä. Argumentteihin kuuluu globaali sota Islamin ja Lännen välillä, sankarillinen taistelu totuuden ja oikeuden puolesta sekä valheita, turmeltuneisuutta ja korruptiota vastaan. Rekrytoinnissa käytetään kuvia syyttömistä uhreista ja voitokkaista taisteluista. Tosin sanoen, ISIS käyttää samoja tapoja joilla armeijat rekrytoivat sotilaitaan.
Suomessa on vaadittu kovempia toimia Islamilaisen valtion tuhoamiseksi, kuitenkin tämä aiheuttaisi suurempia vahinkoja. Obama on sanonut, ettei ”Yhdysvaltojen tule uudestaan vedetyksi pitkään ja kalliiseen maasotaan Irakissa tai Syyriassa. Se olisi juuri mitä ISIS haluasi”. Sota kääntyisi nopeasti sissisodaksi, jossa joukkoja vastaan iskettäisiin jatkuvasti ja ISIS käyttäisi niitä propaganda-aseena rekrytoidessaan uusia taistelijoita. Se tarkoittaa kun ajamme voimakkaampaa politiikkaa vastataksemme terrorismiin, vahvistamme ISIS:in viestiä rekrytoinnissa. Kun Britannian pääministeri David Cameron puhuu ”sukupolvien taistelusta” Läntisten arvojen ja Islamistisen radikalismin välillä, hän välittää militanttien propagandaa. Kun Ranskan Presidentti François Hollande puhuu ”säälittömästä sodasta”, hän tekee samaa.
Kun suomessa Soldier of odin, Suomen vastarintaliike tai Finnish defence league marssivat kadulla, he pitävät yllä islamfobiaa. Yle on uutisoinut, Soldier of odinin suljetuilla Facebook-ryhmissä jaetaan avoimen rasistista materiaalia. Katupartiointia on perusteltu naisiin kohdistuvalla uhalla, mutta poliisilta on kerrottu että soturit herättävät pelkoa etenkin naisissa. Sisäministeri Petteri Orpo on sanonut ”Suomessa järjestystä valvovat viranomaiset. Se on yksiselitteinen asia ja siitä on pidettävä kiinni.” ISIS on pyrkinyt aiheuttamaan pelkoa Euroopassa ja katupartiointi on merkki sen onnistumisesta.
Islamilaisen valtion viestinnästä erottuu selvästi tarjous utopiasta ja vaihtoehtoinen malli yhteiskunnasta. Mitä todellisuudessa vaihtoehto sisältää on naisten sortoa, vähemmistöjen orjuuttamista ja vihaa vapautta kohtaan. Viesti kuitenkin toimii koska se vastaa todellisiin ongelmiin, köyhyyteen, autoritääriseen hallintoon ja lännen aggressioon. Se luo ympäristön jossa radikaalit vaihtoehdot saavat hyväksynnän sekä on kukistanut hallinnon sorron. Mikä juovuttaa ISIS:in vapaaehtoiset, ei ole ideologia, vaan ideologian loppu. Vapaaehtoiset ovat kasvaneet maailmassa jossa ei ole vaihtoehtoa hallitsevalle todellisuudelle, kapitalismiselle globalisaatiolle. Liike on saanut kannatusta osittain koska Arabikevään liikehdintä kukistettiin usein liittoutumilla ja Yhdysvaltojen tuella.
Neljäntoista vuoden jälkeen “sota terrorismia vastaan” ei ole tuonut meitä lähemmäksi rauhaa. Vika ei kuitenkaan löydy johtajista, vaan olettamuksesta terrorismin voi voittaa sodalla. Islamilaisen valtion opetus on että sota synnyttää terrorismia. Organisaatio syntyi loppujen lopuksi Irakin sodan jälkeisestä kaaoksesta ja raunioista. Venäjä ja Iran ovat olleet myös osallisena, tukiessaan Syyrian Presidenttiä Bashar al-Assadin hallintoa, joka on vastuussa ISIS:tä suuremmasta määrästä siviiliuhreja ja pidentämällä sotaa Syyriassa, mikä mahdollistaa militanttiryhmien olemassaolon.
Me keskustelemme kuinka ”sota terrorismia vastaan” on ollut luomassa Islamilaista valtiota. Samaan aikaa ryhmä Persianlahden eliittiä on rahoittanut ISIS:tä, lännen lähimmät kumppanit Lähi-idässä. Samaan aikaan ISIS:tä tehokkaimmin vastaan taisteleva ryhmää Kurdeja, joita Länsimaat ovat pitäneet terroristeina, koska heitä on pidetty uhkana liittolaistamme Turkkia kohtaan.
Vastauksemme ISIS:lle on ollut Islamfobia, koska uskomme uskonnollisen radikalismin olevan ongelma. Tuemme Arabilaisia diktatuureja, koska odotamme heidän pystyvän hillitsemään varaa. Paradoksaalisesti tuemme järjestelmää joka on mahdollistanut ISIS:in nousun, kuten Saudeja, taantumuksellisinta voimaa alueella.
Ilmaiskuilla jatkamme väkivallan kierrettä ja vahvistamme militanttien länsimaiden vastaista kampanjaa. Kaiken lisäksi käännämme pakolaiset pois, joiden avulla meidän tulisi muuttaa aluetta. Jotta voimme välttää 14 vuoden epäonnistumisen, meidän tulee tehdä asioita toisin. Ensiksi meidän tulee radikaalisesti muuttaa suhdettamme Islamiin ja uudelleen mietittävä politiikkamme.

Blogi pohjautuu Washington postissa 23.3 julkaistuun kolumniin.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Aikuisten tulee suojella lapsia

Pirkanmaan piirin perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Terhi Kiemunki ihmetteli eilen Facebookissa, onko ”muslimipenskojen” kiertäminen virpomassa ehkä kotouttamista, vai ”onko Allahillakin tänään joku vuosipäivä?” Sunnuntai-iltana Terhi Kiemunki pahoitteli Facebook-sivuillaan päivitystään.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi päivitti sunnuntaina Facebookiin "Se näkyy pääministerikin Lapin matkallaan suoltaneen samaa puppua, jota on eduskunnassa kuultu jo aivan tarpeeksi: 'Metsähallituksen metsätalous oli pakko yhtiöittää.' Ilmeisesti Goebbelsin opit on hyvin hallussa. Kun valetta toistaa tarpeeksi kauan, se muuttuu todeksi"
Tänään 11-vuotias Valtteri kertoi aamu-tv:ssä kohtaamistaan ennakkoluuloista. Häntä luullaan ulkomaalaiseksi, vaikka hänet on adoptoitu Suomeen vuoden ikäisenä. Hän on joutunut nimittelyn ja haukkumisen kohteeksi. Hänet on haluttu myös ajaa pois pihalta hänen leikkiessään toisten lasten kanssa.
Vihapuhe on tullut joka päiväiseen puheeseen, se kohdistuu oletettuihin vihollisiin. Kaikki vihapuhe on yhtä kiellettävää, olisi hyvä jos kirjoittajat miettisivät ennen kuin julkaisivat kirjoituksensa.  Viimeisen vuoden aikana siitä on tullut joka päiväistä, milloin sen vuoksi on jaettu huomautuksia tai ”harjattu” joku. Olen toivonut että kuitenkin lapset jätettäisiin rasistisenpuheen ulkopuolelle, he kuitenkin vähiten syylisiä tilanteeseen. Hyökkääminen rasismilla lapsia kohtaan on alhaisinta mitä aikuinen voi tehdä, meidän aikuisten tulisi suojella lapsiamme vihapuheelta. Suomi on hyvä paikka kasvattaa lapsia, toivon että se säilyy sellaisena.
Lisätään Presidenttimme päivitys loppuun:
”Joskus järkyttyy jo heti aamusta. Tänään kävi niin. Valtteri, 11-vuotias poika, kertoi tv:ssä kokemuksistaan. Häntä syrjitään ja nimitellään ihonvärinsä vuoksi, bussikin saattaa jättää poimimatta hänet kyytiin. Tällaista vääryyttä ei saa Suomessa tapahtua. Valtteri antoi rohkean mallin rasismin vastaiselle viikolle!” – Presidentti Sauli Niinistö

tiistai 9. helmikuuta 2016

Haaste Suomen Uutisille

Julkisen sanan neuvosto (JSN) on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama itsesääntelyelin. Neuvoston tehtävänä on vaalia julkisen sanan vastuullista vapautta ja tukea hyvää journalistista tapaa. Kuka tahansa voi vedota neuvostoon, jos katsoo uutisvälineen rikkovan  hyvää journalistista tapaa.
Julkisen sanan neuvosto ei voi kuitenkaan ottaa käsiteltäväksi median edustajaa, joka ei ole sitoutunut journalistin ohjeisiin. Suomessa vedotaan usein hyvään journalistiseen tapaan myös viranomaisten taholta. Onkin tärkeää, että jokainen varteenotettava media sitoutuu näihin ohjeisiin. Tähän elimeen ei kuitenkaan kuulu Perussuomalaisten puoluelehti Suomen Uutiset, vaikka muut puoluelehdet ovat sitoutuneet noudattamaan JSN:n ohjeita.

Suomen Uutiset kirjoitti 5.2.2016: ”VOK:eissa kiertää huolestuttavia viestejä – toistuvatko uudenvuoden tapahtumat Helsingissä?”. Tätä uutista siteerattiin runsaasti suomalaisessa mediassa. Kuitenkin se myöhemmin osoittautui uutisankaksi(epätodeksi). Ainoa merkittävä tapahtuma oli maskuliininen Pick up artist-tapahtuma, joka myöhemmin myös peruttiin. Poliisilla oli oman tiedostelun perusteella syytä epäillä mahdollista häiriökäyttäytymistä, mutta poliisi myöhemmin arvioi että huhut laitettiin tahallaan liikkeelle.
”10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.”
”11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.”
”12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.”
”13. Uutisen voi julkaista rajallistenkin tietojen perusteella. Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka.
Kiistanalaisissa asioissa on tärkeää vaalia uutisoinnin luotettavuutta, median on pidettävä yllä rakentavaa keskustelua. Kuitenkin nyt Suomen Uutiset ovat julkaisseet kiistanalaista tietoa, eivätkä ole seuranneet tapahtumia loppuun asti. Hyvään journalismiin kuuluu myös uutisoida, ettei mitään ole tapahtunut ja että tietolähteet eivät olleet pitäneet paikkaansa(oikaisuperiaate).
Suomen Uutiset on Perussuomalaisten oma puoluelehti ja sen toimintaa on voitava arvioida samalla tasolta kuin muidenkin puolueiden lehtiä. Lehti haastaa itse varteenotettavuutensa asettumalla sivuun muusta mediasta. Suomen Uutiset puoluelehtenä on merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja, jolta tulee vaatia hyvää journalismia.  Haastan Suomen Uutiset allekirjoittamaan Julkisen sanan neuvoston perussopimuksen.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Arvon demarivaikuttaja


Suomen hallitus jatkaa suomalaisten eriarvoistamista ja kohtuutonta säästämislinjaansa. Tällä kertaa kohteena ovat lapset ja heidän perheensä, vaikka varhaiskasvatuksesta on jo yritetty löytää säästöjä subjektiivisen päivähoito­oikeuden rajaamisella sekä ryhmäkokojen kasvattamisella. Nyt opetusministeriö esittää tuntuvia korotuksia päivähoitomaksuihin.

Toteutuessaan nämä korotukset koskevat lähes jokaista perhettä, vaikka suurimmat korotukset kohdistetaankin parempituloisiin. Jos nyt jo kalliita päivähoitomaksuja tullaan korottamaan kunnissa opetusministeriön esityksen mukaisesti, tulee muutos vaikuttamaan suurimmin naisiin, jotka joutuvat päättämään työhön palaamisen ja kotiin jäämisen väliltä. Ennen kaikkea päivähoitomaksujen korotukset hyökkäävät tasa­arvoista pohjoismaista elämäntapaamme vastaan.

Opetusministeriön ehdotus ei ole kestävällä pohjalla, ja maksujen nostaminen ei auta mitenkään Suomea taloudellisesti, vaan tilanne tulee huononemaan entisestään, kun äitejä kannustetaan jäämään kotiin. Nyt jo monissa kunnissa kokeillaan tuntiperusteista päivähoitomaksua, josta on positiivisia kokemuksia ja säästöjä sekä kunnilla että perheillä. Miksei odoteta kokeilun tuloksia, vaan tehdään lisää muutoksia ennen edellisten voimaantuloa? Mielestämme pitkän aikavälin tähtäimellä Suomen tulisi siirtyä kohti maksutonta päivähoitoa, jotta kaikilla lapsilla on mahdollisuus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ennen esiopetusta ja kouluun menoa. Laadukas varhaiskasvatus luo pohjan tulevalle koulunkäynnille ja tukee lasten tasa-arvoisia mahdollisuuksia taustasta riippumatta.

Me allekirjoittaneet Työväen Sivistysliiton ja SDP:n poliittisen korkeakoulun demarivaikuttajat vetoamme nyt Sinuun, jotta viet yhteistä asiaamme eteenpäin omassa yhteisössäsi. Tavoitteenamme on, että demarit kaikissa Suomen kaupungin­ tai kunnanvaltuustoissa tulevat olemaan vastaan tätä päivähoitomaksujen korotusehdotusta. Kiitos, kun vaikutat kanssamme yhteisen asian puolesta.

Antti Mäki, Kaarina Piia        Noronen, Turku                     Pekka Tuuri, Järvenpää
Miika Kautto, Äänekoski       Pia Hänninen, Valkeakoski   Tiina Vesa, Vantaa
Petra Peltonen, Turku             Nina Peltonen, Hamina        Roby Mountrakis,Helsinki
Sofia Nevalainen, Loviisa      Liisa Komminaho, Oulu       Wiking Vuori, Helsinki
Sanna Väisänen, Oulu            Taina Salomäki, Kouvola      Joni Lähde, Loppi
Toni Rajamäki, Loppi             Joni Ollikainen, Oulu            Ida Männistö, Espoo
Mirva Saarelainen, Helsinki
 
Lisätietoa
Antti Mäki, 0443638683, antti.sakari.maki@gmail.com